Isolan perhe haaveili omakotitalosta. Haave toteutui vuonna 2014, kun isännän veljen perhe innostui lähtemään paritaloprojektiin mukaan. Paritaloon asennettiin kaksi 18 aurinkopaneelin kokonaisuutta, jotka muodostavat kummallekin asunnolle oman 4,6 kWp tehoisen järjestelmän.
”Aurinkosähköjärjestelmän edustaja vakuutti, että juuri tähän kohteeseen (talon tyyppi, eristys ja ilmansuunta) aurinkosähkö olisi loistava valinta ja keskipitkällä tähtäimellä edullisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi maalämpö. Lisäksi olemme innokkaita vihreiden arvojen kannattajia ja haluttiin saastuttamatonta energiantuotantoa mahdollisimman paljon”, Petri Isola valottaa aurinkosähköön investoimisen syitä.
Paneelit asennettiin katon lappeen suuntaisesti etelä-lounaaseen 23 asteen kulmaan. Akustoa ei asennettu, vaan oman kulutuksen yli menevä tuotanto myydään sähköverkkoon.
Petri toteaa aurinkosähköjärjestelmän liittämisen rakennusprojektiin olleen vaivatonta.
”En joutunut itse taistelemaan missään vaiheessa lupa-asioissa. Rakennuslupahakemuksessa mainitsimme, että taloon tulee aurinkosähköjärjestelmä. Muistaakseni kukaan ei silmääkään räpäyttänyt tämän takia. Haimme myös energialuokkaa A, mikä vaati rakennuksen valmistumisen jälkeisen tiiveysmittauksen ja siitä tiettyä arvoa alemman lukeman, jotta energialuokka kirjattaisiin virallisesti. Tiiveys oli yllättävänkin hyvä ja A-luokka irtosi hirsitalolle, mikä lienee harvinaista.”
Järjestelmä hankittiin avaimet käteen -toimituksena, mikä teki hankinnasta helppoa.
”Itse asiassa oli yllättävääkin, miten vaivattomasti aurinkosähkön voi liittää taloon. Yksi sähköputki katolta kellarissa sijaitsevaan sähkökeskukseen ja telineet ynnä paneelit katolle. Sitten vain invertteri kellariin johdon päähän ja siinä kaikki. Ei vaadi rakettitiedettä.”
”Järjestelmätoimittaja auttoi sähköyhtiön valinnassa ja teki tutkimustyön. Päädyimme lopulta sähköyhtiöön, joka ostaa meidän ylimääräenergian samaan hintaan, jolla myy meille sähköä verkostaan, kun sitä tarvitsemme. Hauskinta oli, että järjestelmän käyttöönoton jälkeen seitsemän ensimmäisen kuukauden sähkölaskut olivat miinusmerkkisiä: sähköyhtiö oli meille velkaa.”
Isoloiden aurinkopaneeleiden tuottama sähkö pyritään hyödyntämään mahdollisimman suureksi osaksi itse ”Meillä on asunnossamme taloälyä, jonka ohjelmointi ja tehokas käyttöönotto on vielä kesken. Tavoite on kuitenkin mm. ohjata sähkölaitteiden käyttöä ja virran syöttämistä taivaalta tulevan tuotannon mukaan”, Petri kertoo. Järjestelmä voi esimerkiksi käynnistää lämminvesivaraajan silloin, kun aurinkosähköä on saatavilla runsaasti.
Järjestelmätoimittajan arvion mukaan Isolan perheen ilma-vesilämpöpumpulla lämpenevän asunnon vuotuisesta kotitalous- ja lämmityssähköstä voidaan tuottaa aurinkosähköllä noin kolmannes. ”Odotettu maksimituotto vuodelle on 4 000-4 500 kWh. Muutaman varjostavan puun takia tullee n. 3 800 kWh. Puut ovat toki hyödyksi keskikesällä talon pitämiseksi viileänä. Tähän mennessä tuottoa on tullut 3 600 kWh, kun järjestelmä on ollut käytössä 10,5 kk”, Petri toteaa.
Petri seuraa järjestelmän tuottoa aktiivisesti. ”Tuotantoa voi seurata netin yli, jolloin näkee tuotannon valitulta ajanjaksolta: tänään, eilen, kuukausi, vuosi, jne. Lisäksi aina tullessani autotallista, ja kävellessäni invertterin ohi, tarkistan päivän tuoton ja kokonaistuoton järjestelmän käyttöönotosta lähtien.”
Isolat ovat asuneet talossa vasta pari pimeää talvikuukautta, joten aurinkopaneelit eivät ole vielä suuremmin vaikuttaneet heidän sähkönkäytön ajoitukseen. ”Olemme kuitenkin tietoisia, että auringon paistaessa kannattaa käyttää laitteita, joita käyttäisi muutenkin: lämminvesivaraajan lämmitystoimintoa, pestä pyykit, astiat. Nyt kun aurinkoisia päiviä on alkanut taas olla enemmän, pitää tietoisesti muuttaa omia sähkön käyttötapoja.”
Petrillä on aurinkosähköisiä terveisiä omakotiasujille ja poliitikoille:
”On melkeinpä järjetöntä olla ainakin harkitsematta aurinkosähköä. Jos talon katolle paistaa aurinko, pistäkää paneeleita sinne. Aurinko ei sammu meidän eikä meidän lastenlasten elinaikana. Se paistaa maksutta taivaalta. Sen sijaan ostettavan sähkön hinnasta ei ikinä tiedä; harva asiapa halpenee ajan mittaan. Ja niistä lapsenlapsista puheen ollen, kannattaa ajatella omaa napaansa ja mahdollisesti rahaa pidemmälle ja miettiä millaisen maailman jättää jälkeensä.”
”Mielestäni rakentajia ja rakennuttajia tulisi motivoida ja kannustaa uusiutuvia luonnonvaroja ja ennen kaikkea puhtaita energianlähteitä käyttäviin ratkaisuihin. Monissa muissa maissa pientuotantolaitosten perustaminen on tehty paljon houkuttelevammaksi rakentajalle.”
Kuva: Aurinkopaneelit tuottavat jo helmikuussa. Kuvassa Isoloiden aurinkopaneeleiden tuottoa.