Useita aurinkopaneelien omistajia mietityttää, kannattaako talon katolle kiivetä puhdistamaan aurinkopaneeleita talvella lumesta tai kesäaikaan katupölystä ja siitepölystä. Eri foorumit tarjoavat pohdinnan tueksi mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa keskustelijoista varoittelee puhdistustöiden vaaroista, toiset kehuvat tuoton lisääntyneen huomattavasti. Kun tavanomaiselta kuulostavaan puhdistustyöhön syvennytään tarkemmin, voidaan siitä saatavia hyötyjä tai haittoja vertailla.
Aurinkopaneelien tuottama teho on hyvin herkkä paneelien päälle kohdistuvan varjostusten osalta, eli sen päälle kertyvä lumi heikentää paneelien tuottoa merkittävästi. Talvella aurinkopaneelien puhdistus ei tunnu järkevältä, sillä aurinkopaneelien tuotto on niin vähäistä. Lokakuun alusta helmikuun loppuun aurinkopaneelien tuottama energia on noin 10 % koko vuoden aikaisesta tuotosta. (Lähde: PVGIS) Maaliskuussa päivät alkavat pitenemään ja aurinkokin ilmestyy taivaalle entistä useammin ja korkeammalle. Olisiko silloin syytä tarttua lapion varteen ja puhdistaa paneelit?
Maaliskuussa päiväkohtainen hyöty 5kWp laitteiston puhdistuksesta voi olla muutamia euroja, mikäli verrataan yksittäisenä, erittäin aurinkoisena päivänä saatua tuottoa tilanteeseen, jossa paneelit eivät tuottaisi laisinkaan sähköä. Aurinkoisten päivien määrä maaliskuun aikana on kuitenkin maltillinen, jolloin paneelien jatkuvasta puhtaanapidosta saatava hyöty päivää kohden on esimerkkiä pienempi. Auringon paistaessa paneelistoon, ja etenkin päivälämpötilan kääntyessä plussan puolelle, lumi sulaa ja liukuu paneelien päältä pois. On hankala arvioida, kuinka suuri hyöty todellisuudessa aurinkopaneelien puhdistuksesta saadaan normaaliin lumien sulamiseen verrattuna. Koko maaliskuun aikainen hyöty voi olla joitakin kymmeniä euroja.
Lumenpudotus ei ole riskitöntä puuhaa
Lumen puhdistuksen riskit ovat helposti ymmärrettävissä. Suurin ja ilmeisin riski on lumenpudottajan tipahtaminen katolta. Järjestelmän laiterikko on hyvinkin mahdollista, vaikka lumenpudotusta yrittäisi tehdä maltilla ja rauhallisesti.
Aurinkopaneelien pinta on yleensä karkaistua lasia, joka altistuu vuoden mittaa kuumiin ja kylmiin lämpötiloihin, lumelle, vedelle ja pölylle. Pienikin vahinko lumenpoistotyökalun käsittelyssä voi säröttää aurinkopaneelin pintaa siten, että ajan kuluessa vesi loppujen lopuksi pääsee järjestelmään sisään. Pahimmillaan tämä voi johtaa palon alkuun. Jos lumimassat lähtevät hallitsemattomasti liikkeelle puhdistuksen yhteydessä, tämä voi vahingoittaa paneelien kiinnitysjärjestelmää sekä rakennuksen kattoa. Liikkuvat lumimassat tai virhe työkalun käytössä voivat myös vahingoittaa paneelien johtoja, millä myös voi olla vakavia seuraamuksia.
Mitä sitten voidaan tehdä paksulle lumikerrokselle, joka estää aurinkosähkön tuotannon muuten aurinkoisena päivänä? Luonnollista sulamista voidaan nopeuttaa turvallisesti maasta käsin ohentamalla paksuinta lumikerrosta siihen tarkoitetulla työkalulla. Lunta ei kannata yrittääkään puhdistaa paneelin pintaa myöten, vaan antaa auringonpaisteen sekä lämmön tehdä tehtävänsä. Laitteiston omistajan vastuulle jää pohtia, ovatko tehdyt työtunnit ja lumenpudotustyökaluun investointi kannattavaa siitä saatuihin hyötyihin verrattuna.
Puhdistaako kesäsade, vai tarvitaanko järeämpiä otteita?
Kesällä ei tarvitse huolehtia lumesta, mutta riittävän paksu kerros katupölyä tai siitepölyä voivat pienentää aurinkopaneelien tuottoa joitakin kymmeniä prosentteja. Ennen katolle kiirehtimistä olisi hyvä tarkistaa paikallinen säätiedote siltä varalta, jos tuleville viikoille olisi ennustettu vesisadetta. Suomen olosuhteissa normaalit vesisateet riittävät pitämään paneelien pinnan riittävän puhtaana kesän mittaa.
Vaikka paneeleiden peseminen äkkiseltään ajateltuna ei sisällä yhtä paljon haittoja kuin lumien pudottelu, niin sekin sisältää riskejä luonnolliseen puhdistumiseen verrattuna. Katolle tai tikapuille kiipeäminen sisältää putoamisvaaran, minkä lisäksi huonot katon puhdistusmenetelmät, huolimaton työskentely tai puhdistukseen käytettävät aineet voivat vahingossa vahingoittaa laitteistoa.
Mikäli paneelin pintaa puhdistetaan mekaanisesti harjalla tai sienellä, niin paneelin pinnalle jäänyt kivi voi naarmuttaa paneelien pintaa. Paneelien pesemistä painepesurilla ei suositella, sillä se aiheuttaa turhaa painetta paneelin pinnalle, ja kova paine voi vahingoittaa aurinkopaneelien tiivisteitä. Pesuaineet tai liuottimet voivat vahingoittaa tiivisteitä tai asennusvaiheessa paneelien pintaan asennettua pinnoitetta, tai ne voivat lisätä paneelien pinnasta heijastuvan auringon säteilyn määrää heikentäen paneelien tuottoa. Markkinoilla on olemassa aurinkopaneelien puhdistukseen tarkoitettuja pesuaineita, mutta ne ovat verrattain kalliita.
Jos paneelien pinnalla on paksun näköinen pölykerros, eikä sääennuste lupaa sateita, paneeleita pintaa voidaan puhdistaa turvallisesti maatasolta käsin suihkuttamalla niiden päälle vettä esimerkiksi puutarhaletkulla. Sellaiset suuremmat roskat sekä palokuorma, jotka eivät poistu tuulen tai vesisateen mukana, kannattaa myös poistaa paneeleiden päältä ja alta. Tiukimmat likatahrat, kuten suuret lintujen jätökset voivat vaatia varovaista mekaanista puhdistusta. Ylimääräistä vesijohtoveden lotrausta paneeleiden pinnalla kannattaa kuitenkin välttää senkin takia, että veden sisältämä kalkki voi tarttua paneelin pintaan. Muuten normaalit vesisateet pitävät paneelien pinnan riittävän puhtaana. Pieni kerros pinnan päällä näkyvää likaa tai pölyä on ihan normaalia, eikä vaikuta paneelien tuottoon merkittävästi.
Puhdistustoimista vain pieni hyöty
Luonnolliset puhdistusmenetelmät, kuten auringon paiste sekä vesisade pitävät paneeliston puhtaana riskittömästi ja turvallisesti. Luontoäitiä voidaan auttaa varovaisella lumikerroksen ohentamisella tai suurimpien pölykerrosten letkuttelulla. Vaikka aktiivisella puhdistustyöllä saataisiin parannettua tuottoa jonkin verran, siitä saatu hyöty jää pieneksi, kun katolla ramppaamisella saatua lisätuotantoa verrataan koko vuoden aikaiseen tuottoon, sekä puhdistustöistä aiheutuviin riskeihin. Kun huomioidaan aurinkopaneelien puhdistukseen käytetyt työtunnit sekä puhdistusta varten hankitut materiaalit, aurinkopaneelien puhdistuksesta saadut hyödyt pienenevät entisestään.
Lopuksi katolle kiipeäminen voidaan välttää kokonaan, mikäli aurinkopaneelit asennetaan maa-asennuksena tai seinälle. Tällöin paneelien puhdistus on huomattavasti helpompaa sekä turvallisempaa, tai paneelien puhdistuksesta voidaan välttyä kokonaan, eikä katon vesieristeisiin tarvitse tehdä reikiä. Maa-asennuksella voidaan vaikuttaa aurinkopaneelien suuntaukseen ja kulmaan vapaammin, mutta asennus vaatii varjostumatonta alaa rakennuksen läheltä. Seinäasennuksessa vuosittainen tuotto jää pienemmäksi, mutta sillä saadaan paremmin hyödynnettyä keväisin ja syksyisin matalalta paistavan auringon säteilyä.